Henkilökohtaiset työkalut
Näkymät
Parvi-tarjous Etherpad
Tutkimus.parvi.fi
Tarjous sisältää mm. Somusin viikkokouksissa käytettävän EtherPad -nimisen ryhmäkirjoittamistyökalun asentamisen parvi.fi domainin alle, sekä sen, Tutkimusparven wikin, ja Somusin Qaiku -kanavan varmuuskopioinnin järjestämisen. Tutkimusparven wikiä käytetään Somus -projektissa pöytäkirjojen ja muiden dokumenttien tallentamiseen ja Qaiku -kanavaa tiedottamiseen ja keskusteluun sähköpostilistojen sijaan.
Tarjous on jaettu kolmeen osaan, EtherPad asennus, EtherPadin ja wikin varmuuskopiointi, ja Qaiku -kanavan varmuuskopiointi, joista on mahdollista jättää osa toteuttamatta.
Lisää aiheesta keskustelusivulla.
Sisällysluettelo |
Tarve
Nykyisin Somus -projektissa aktiivisesti käytetty EtherPad ajetaan alas maaliskuun lopussa, jonka jälkeen kyseinen työkalu ei ole enää projektin käytettävissä. Samalla häviää myös kaikki pöytäkirjat ja viikkopalaverimuistiot sekä laaditut suunnitelmadokumentit alkuperäisasussaan. Koska palvelu on ulkoisella palvelimella ei sitä myöskään varmuuskopioida mitenkään. Asentamalla työkalu omalle palvelimelle voidaan varmistaa, että itse työkalu ja etenkin kallisarvoinen data on käytettävissä niin kauan kuin on tarvetta.
Tutkimusparven wikiä ei myöskään tiettävästi varmuuskopioida säännöllisesti. Olen itse varmuuskopioinut sitä talkootöinä edellisen kaatumisen ja datahävikin jälkeen (linkki?) käyttämällä web-robottia. Tällä tavoin häviää tosin alkuperäinen muoto, eli nk. wikimarkup, jolloin tekstejä on hankala palauttaa jälleen toiminnalliseen, eli editoitavaan, muotoon. Tutkimusparven wiki on paikka, johon tallennetaan ja jossa luodaan myös suurin osa Somusin dokumentaatiota. Huolehtimalla varmuuskopioinnista voidaan taata tämän materiaalin säilyminen.
Somusin keskusteluja on käyty ja tiedotusta tehty Qaiku -palvelussa Somusin omalla kanavalla. Lisäksi kanavaa ja siihen liittyviä kanavia on käytetty ja nk. crowdsourcingiin. Näitä keskusteluja ei varmuuskopioida mitenkään ja ne kadotetaan esimerkiksi palveluntarjoajan konkurssin yhteydessä. Tämä estäisi niiden käytön ja analysoinnin myöhemmin projektissa. Viikkokouksissa onkin käyty tiettävästi keskusteluja josko kanavan sisältöä pitäisi varmuuskopioida.
Tarjous
EtherPad open source -version asentaminen
Työ sisältää EtherPadin open source -version lataamisen, kääntämisen ja asentamisen parvi.fi domainin alle kyseiselle palvelimelle. Lisäksi tehtäviin kuuluu automaattisten käynnistysskriptien laatiminen ja pdf ja word -export -toiminnallisuuden asentaminen (eivät sisälly asennuspaketteihin). Lisäksi tehtävät sisältävät ja web-palvelimen konfiguroinnin sekä EtherPad -yhteensopivuuden varmistamisen.
Edellytykset
Edellytyksenä työlle on ssh -tunnukset palvelimelle, sekä root tai sudo -tunnus web-palvelimen konfigurointia varten sekä root tunnukset tai tätä tehtävää varten tehdyt tunnukset tietokantapalvelimelle. Lisätietoja allekirjoittaneelta.
Etherpadin ja wikin varmuuskopioinnin järjestäminen
Työ sisältää varmuuskopiointiskriptien laatimisen ja toimintakuntoon saattamisen sekä tietojen palauttamisen testaamisen.
Qaiku -kanavan varmuuskopioinnin järjestäminen
Työ sisältää varmuuskopiointiskriptien laatimisen Qaikun Somus -kanavalle, sekä niiden toimintakuntoon saattamisen. Työn toteuttamiseen hyödynnetään Qaiku -palvelun omia rajapintoja sekä parvi.fi -palvelinta.
Työmäärä
| Tehtävä | Arvioitu työmäärä |
|---|---|
|
EtherPad open source -version asentaminen |
10 tuntia |
|
EtherPadin ja wikin varmuuskopioinnin järjestäminen |
10 tuntia |
|
Qaiku -kanavan varmuuskopioinnin järjestäminen |
10 tuntia |
Hinta toteutuessaan kokonaisuudessaan
|
30 tuntia työtä á 35 Eur |
1050,00 Eur |
|
Alv 22% |
231,00 Eur |
|
Yhteensä |
1281,00 Eur |
Tekijä
Timo Hintsa
thin consulting
Y-tunnus: 2315581-4
timo[piste]hintsa[at]gmail[piste]com
Aikataulu
Työ toteutetaan helmi-maaliskuun aikana. Laskutus tapahtuu maaliskuun lopussa.
--Timo 8. helmikuuta 2010 kello 08.56 (EET)

