Henkilökohtaiset työkalut
Näkymät
Parviprojektien rahoitusmalli
Tutkimus.parvi.fi
Tällä sivulla on tarkoitus spekuloimme sitä voisiko Parvi tai joistakin Parven jäsenistä koostuva porukka (mahdollisesti omana organisaationaan jollakin toisella nimellä) tehdä rahoitetun projektin.
Parven yksi tavoite on ollut alusta alkaen pyrkiä pitkäaikaiseksi toimijaksi ja nivoutua osaksi tutkimusrahoitusta. Tähän mennessä Parven tiimoilta on jätetty Metropolia-ammattikorkeakoulun hakemus edu.parvi (työnimi) Helsingin kaupungin innovaatiorahastolle, joka on myöntänyt rahoituksen. Niinikään Suomen Akatemialle on jätetty kakkosvaiheen tutkimussuunnitelma Somus - Social Media for Citizens and Public Sector Collaboration neljän tutkimuslaitoksen konsortiona.
Uusien rahoitettujen toimintamallien kehittäminen on myös tutkimuksellisista syistä mielenkiintoinen aihe. Erilaiset yksilöiden ja muiden toimijoiden ansaintamahdollisuudet ovat keskeinen verkon infrastruktuuria ja toimintakulttuuria muovaava tekijä. Verkkovälitteinen yhteistyö tuottaa yhteishyödyllistä arvoa. Tällä hetkellä verkkoplatformien ylläpitäjät ja nettimainoksien välittäjät ovat etulyöntiasemassa rahallisen tuoton ulosmittaamisessa verkkoyhteistyöstä.
Voisiko rahoitusmallien kokeilemiseen suhtautua osallistavana toimintatutkimuksena?
Jonkinlaista rahoitetun konsultointiprojektin tekemistä voisi pilotoida ensi syksynä. Yksi mahdollisuus olisi irrottaa pilottiprojekti Jaiku-kanavasta ja wikistä omaksi kokonaisuudekseen ja harkita projektin jälkeen miten jatketaan. Rahoitusajattelua tuotaisiin käytännössä Parveen vain jos siltä tuntuu.
Sisällysluettelo |
Rahoituskokeilujen puolesta
- Parvi tarvitsee ainakin kevyen teknisen toimintaympäristön (domain ja palvelin)
- Parvi voisi rahoituksen myötä tarttua suurempiin haasteisiin
- monet tutkijat tekevät oman toimen ohella konsultointikeikkaa
- Parvi voisi järjestää rahaliikenteen hoitamiseen keskitettyjä ratkaisuja ja koulutusta
- Parvi voisi helpottaa tutkijoiden välistä keikkayhteistyötä
- tietotyön / tutkimuksen / konsultoinnin "hintojen polkemisen" välttäminen
- esim. kontribuoiminen otakantaa.fi:n kehittämiseen vs. samasta työstä laskuttavat konsultit
- "asiakkaan" sitouttaminen Parvelle (tai parvilaisorganisaatiolle) annetun ongelman / projektin fasilitoimiseen
- rahoitus voisi edesauttaa projektikohtaista lievää koordinaatiota, jonka tarve on mainittu Mindtrek-abstraktin lopussa
Rahoituskokeiluja vastaan
- nykytilanteen järkkyminen
- kuka saa rahaa ja kuka ei
- kuoleeko vapaaehtoinen nettiosallistuminen?
- rahaliikenteen järjestäminen vaatinee raskaampia organisatorisia ja muodollisia rakenteita, kuten
- yhdistys
- osakeyhtiö
- säätiö
- raskaampi hallintorakenne muuttaisi parven olemusta - sen seurauksia on mahdotonta täysin ennakoida
- (tylsä) hallinnollinen työ Parven ylläpitämiseksi lisääntyisi
- jotkin toimijat saattaisivat kokea parven kilpailijanaan, epävirallisemman yhteistyöverkoston sijaan
- parven jäsenien väliset suhteet voisivat muuttua negatiivisella tavalla määritellymmiksi
- positiivista: Parvi voitaisiin kokea uskottavampana toimijana
Toimintamalli-ideoita
Sisäänrakennettu hyväntekeväisyys-siivu
Kaikista Parven tuloista voitaisiin varata siivu hyväntekeväisyyteen, jonka kohdistamiseen kuka tahansa netinkäyttäjä saisi osallistua. Kun hyväntekeväisyysrahaan yhdistettäisiin parvelaisten "yhteiskuntapalvelusta", rahan vaikuttavuutta saataisiin moninkertaistettua.
Parven tehdessä rahoitetun projektin, rahaa siivutetaan seuraaviin kategorioihin
- sitoutuneiden työntekijöiden palkkiot
- hallinto
- "ulkopuolisten" palkkiot
- joustava raha, joka jaetaan jälkikäteen mikrokontribuutioilla projektiin osallistuneille
Osuuskunta teknisena organisoitumismuotona?
Ubiq: mielestäni Parvi tarvitsee (sic) formaalin muodon muun yhteiskunnan kanssa asioimiseen. Osuuskunta voisi olla yksi malli. Se sisältää paljon mahdollisuuksia ajatuksellisten so. kollektiivisten tavoitteiden toteuttamiseen käytännössä, alkaen talkoohengestä.
Osuuskunnista tarkemmin PRH:lta [1] sekä Wikipediasta [2]
Palkkion vastaanottaminen monessa eri muodossa
- palkkana
- scrediin tallennettava summa
- rahan suuntaaminen haluttuun hyväntekeväisyyskohteeseen
- jonakin parven tarjoaman palveluna
Linkkejä Parven piirissä käytyihin rahoitusta koskeviin keskusteluihin
- kollektiiviasiantuntijat-keskustelu Sometussa (joulukuu 2008)
- parven rahoituksen hahmottelua olemassaolevien organisaatioiden kautta (joulukuu 2008)
- parvirahoituksen mahdollisuuden pohtimista (huhtikuu 2008)
- edu.parven positiivisen rahoituspäätöksen herättämä keskustelu (kesäkuu 2008)
- raha-keskustelun vaikeudesta (kesäkuu 2008)
- keskustelua tästä wiki-sivusta ja mm. hintojen polkemisesta ilmaistyöllä
- MOTIVE-hanke-ehdotuksen yhteydessä on puhuttu rahoituksesta ja "joustavasta rahasta"
- voisko joku täydentää linkkejä

