Henkilökohtaiset työkalut
Näkymät
Tutkimusparven tulevaisuus
Tutkimus.parvi.fi
Tutkimusparven toimintaa kehitetään selvittämällä tulevaisuutta. Qaiku-keskustelu aiheesta
Sisällysluettelo |
Open/Transparent (Visio 10/09)
Alustava rakennekuva Open/transparent:ista:
Yleistä
Open/Transparent (jatkossa Op/Tr) on visio tutkimusparven ja avoimen "parveilun" yhteisestä tulevaisuudesta. Op/Tr pyrkii kuvaamaan ihmisten avoimen ja läpinäkyvän yhteistoiminnan kenttää. Op/Tr ei ole suunniteltu rakenne eikä organisaatio, koska se olisi vastoin itseorganisoituvan avoimen toiminnan periaatteita. Op/Tr pyrkii antamaan kuvan ja suuntaa-antavan mallin rakenteesta, miten avoin toiminta voisi itseorganisoitua. Visio on kuvattu tarkkapiirteisenä konstruktiona pelkästään siksi, että mitenkään muuten visiota ei voi kommunikoida. Wittgenstein: "Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava." Itseorganisoitumisen yhteydessä tätä voidaan soveltaa: "Mistä puhutaan, siitä ei voi vaieta."
Idea
Op/Tr noudattelee organisoitumisessaan 90-9-1 -sääntöä, jota on sovellettu kolmeen kokonaisuuden muodostavaan piiriin (Op/Tr 90, Op/Tr 9, Op/Tr 1). Nämä kolme piiriä ovat tärkein voima ohjaamassa avointa toimintaa. Koska avoimeen toiminnan vaikutus halutaan ulottaa mahdollisimman laajalle ja samalla mahdollistaa aktiivisten toimijoiden vapauksien otto, niin organisoituminen jakaantuu kolmeen piiriin. Toimintaan osallistuva henkilö/toimijataho voi hahmottaa oman roolinsa piirien kautta, jos hän on aktiivinen ja käyttää paljon aikaa avoimeen toimintaan, niin hänen paikkansa on lähellä ydintä ja vastaavasti, jos hän vaan sivuaa avointa toimintaa niin hänelle sopiva konteksti löytyy ulkolaidalta. Piireillä on rajapinnat toisiinsa, mutta ei hierarkista suhdetta. Jokaisella toimijalla on 1-3 roolia riippuen siitä miten syvällisesti hän osallistuu. Toimijalla on yksi rooli jokaista käyttämäänsä piiriä kohden, jos toimija on aktiivi ja osallistuu syvimmällä tasolla, niin hänellä on myös jonkinlaiset roolit muilla tasoilla. Jos toimija osallistuu vaan uloimpaan piiriin niin hänellä on vain yksi rooli. Eri piirit pyrkivät toimimaan yhdessä mahdollisimman paljon, mutta säilyttäen oman syvimmän identiteettinsä itsenäisenä.
Kaikki piirit jakaantuvat yhdeksään osaan/toimialueeseen:
- Meta = avoimuuden ja läpinäkyvyyden filosofia, ideologia, ontologia, metafysiikka ja muut avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja organisoitumista itseään tarkastelevat asiat. Esimerkkejä: openness, transparency, itseorganisoituminen, parvimainen toiminta
- Tieto/data = kaikenlaisen informaation, datan, tiedon, tietorakenteiden avoimuutta tai läpinäkyvyyttä käsittelevät asiat. Esimerkkejä: Open source, open data, tiedon lisensöinti, avoimet taksonomiat/folksonomiat, avoin lähdekoodi, wikit
- Oppiminen/opetus = perinteisen formaalin oppimisen ja opetuksen ulkopuolelle jäävät avoimet ja/tai läpinäkyvät oppimisen/opetuksen teemat. Esimerkkejä: informaali oppiminen, ilmiöpohjainen oppiminen, wikiopisto
- Tiede/tutkimus = avoin tieteellinen ja tutkimuksellinen toiminta. Esimerkkejä open access, open science, open research, open research group work
- Ohjausyksikkö = ko. piirin hallinnollinen yksikkö, jossa voidaan käydä keskustelua ko. piirin toiminnasta ja hallitaan ko. piirin tietoa ja identiteettiä
- Hallinto/politiikka = Hallinnon, päätöksenteon ja politiikan avoimet ja/tai läpinäkyvät teemat. Esimerkkejä OpenGov, kansalaisdemokratia, suora demokratia
- Talous/yhteistoiminta = Avoimen ja/tai läpinäkyvän toiminnan ja yhteistoiminnan teemat. Esimerkkejä: p2p-tiedonjako, vaihtoehtoiset taloudet, commons, organisoitumisen uudet mallit
- Työ/tuotanto = Tuottavan toiminnan avoimet ja/tai läpinäkyvät teemat. Esimerkkejä yhteiskunnallinen yrittäminen, uudet ansaintalogiikat
- Osallistuminen = Avoin ja/tai läpinäkyvän osallistumisen ja vaikuttamisen teemat. Esimerkkejä: kansalaisyhteiskunta
Open/transparent 90 (maailma)
Op/Tr 90 on kevyin ja epämuodollisin piiri avoimessa toiminnassa. Op/Tr 90:seen voi osallistua nimettömänä, nimimerkillä tai oikealla nimellä. Op/Tr 90:sen tehtävänä on "tiedostaa" avoimen ja läpinäkyvän toiminnan kenttää. Erilaisia asioita, tapahtumia, objektia voidaan tunnistaa avoimeksi ja/tai läpinäkyväksi linkittämällä ne Op/Tr 90:seen. Op/Tr 90:n toimijat eivät ole vahvasti organisoituneet, vain pelkästään linkitetty saman nimittäjän alle. Hyvinä organisoitumisen välineinä Op/Tr 90:ssä toimivat esim. facebook-ryhmät, twitter hashtag, linkkilista (del.ici.ous tms.). Op/Tr 90 on olemukseltaan eniten tagi kuin yhteisö tai kollektiivi.
Open/transparent 9 (yhteisö)
Op/Tr 9 on henkilöiden, yhteisöjen ja yhteistoiminnan piiri. Op/Tr 9:seen voi osallistua tunnistettavalla nimimerkillä tai oikealla nimellä. Op/Tr 9:n tehtävänä on ylläpitää keskustelua avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä yhdistämällä keskustelijoita toisiinsa. Op/Tr 9:n toimijan rooliin kuuluu tietoinen halu osallistua toimintaan, mutta riittämättömät mahdollisuudet osallistua aktiivisimpaan Op/Tr -toimintaan. Hyvinä organisoitumisen välineinä Op/Tr 9:ssä toimivat esim. Ning-yhteisöt (tai muut keskustelufoorumit), qaiku-kanava, monimediakeskustelut (connect pro yms.). Op/Tr 90 on olemukseltaan eniten avoin yhteisö tai kollektiivi (vertaa Sometu).
Open/transparent 1 (parvi)
Op/Tr 1 on muodollisin Op/Tr:n piiri. Op/Tr 1 on rekisteröitynyt yhdistys, jonka jäsenistä pidetään lainmukaisesti jäsenrekisteriä. Op/Tr 1:sen tärkein tehtävä on toimia muodollisena toimijana, joka voi osallistua täysipainoisesti yhteiskunnalliseen toimintaan, jossa liikutetaan rahaa. Op/Tr 1:seen kuuluvat toimijat, jotka haluavat omalla nimellään ajaa avoimuuden ja läpinäkyvyyden teemaa. Op/Tr 1 pyrkii koordinoimaan uloimpia kehiä, pysyen samalla itsenäisenä entiteettinä ja välttäen liiallisen voimakasta vaikutusta uloimpien kehien toimintaan. Periaatteena on, että avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen liittyvää toimintaa olisi mahdollisimman vähän Op/Tr 1:sen sisällä, koska oletettavasti Op/Tr 1:sen toiminnassa joudutaan käyttämään päätöksentekovaltaa, johon on hyvin vaikea osallistaa uloimpia kehiä.
Löydettyjä tarpeita/haasteita/tavoitteita/kysymyksiä
koottu em. qaiku-keskustelusta suoraan sitaattina tai muokattuna. Hakasulkeissa on merkitty Op/Tr -vision mukainen vastine.
- avoimen innovaatiotoiminnan edistäminen [Epämuodollisesti Op/Tr 9 ja muodollisesti Op/Tr 1, ensisijaisesti työ/tuotanto-toimialue]
- avoimen tutkimuksen ja tutkimusyhteistyön edistäminen [Epämuodollisesti Op/Tr 9 ja muodollisesti Op/Tr 1, ensisijaisesti tiede/tutkimus-toimialue]
- ad hoc parvien tukeminen (välineet, rahan käsittely?) kts. One Click Org [kaikki piirit tukevat ad hoc parveutumista, rahan käsittelyn osalta Op/Tr 1]
- suomalainen ja suomenkielinen brändi ja toimintaympäristö [Op/Tr:lle pitää keksiä suomenkielinen nimi myös]
- tutkimusparvea suurempi brändi [tulee automaattisesti laajemman toiminta-alueen ja erillisten piirien myötä]
- kansainvälinen ja englanninkielinen brändi ja toimintaympäristö [osa piiritoiminnasta on englanniksi]
- ajatus- ja toimintahautomo [eniten Op/Tr 9]
- formaali rahan käsittelyyn kykenevä organisaatio [Op/Tr on yhdistys]
- wikiä matalamman käyttökynnyksen verkkosivusto kevyeen osallistumiseen [Op/Tr 90 pyrkii olemaan mahdollisimman pienen kynnyksen takana]
- ns. virallinen blogi (rennon virallinen ajantasainen viestintäkanava olisi tarpeellinen, esim. jos perinteinen media haluaa löytää "mediatiedotteita") [Op/Tr 1:llä on blogi viralliseen tiedottamiseen]
- Tukea ja formaaliutta datahanojen aukaisuun liittyvään työhön (pe3 qaikussa: "@apoikola, @ubiq ja mä ollaan jättämässä tarjous datanavaamisselvityksen tekemisestä liikenne- ja viestintäministeriöön. Sen voisi tehdä Parven nimiin tai sitten ei. Syksylle olisi ohjelmassa opetusmateriaalin tuottamista ja kehittäjäyhteisön luomista. Viimeistään sen voisi tehdä uudelleenbrändätyn Parven nimiin." [toimialue-jako organisoi tuen ja formaaliuden tällaiseen selkeästi paremmmin kuin tutkimusparvi]
- järjestää 2010 Apps for Democracy Finland [Op/Tr 9 koordinoi käytännön yhteistyön järjestelyjen mahdollistamiseksi, Op/Tr 1 hoitaa rahan liikuttelun, jos tarpeen]
- julkisen tiedon ja median avaamisen edistäminen [kuuluu tieto/data-toimialueseen]
- instituutioiden mahdollistajuuden edistäminen [Op/Tr 9 kaveraa eri instituutioiden kanssa ja auttaa mahdollistajuudessa]
- avoimen ja ketterän innovaatiotoiminnan, vaihdantatalouden ja vaihtoehtoisten talouskokeilujen edistäminen [Talous/yhteistoiminta -toimialue]
- informaatioyhteiskunnan ympäristöllisen, mentaalisen ja sosiaalisen rasittavuuden ja sen synnyttämien ongelmien vähentäminen (=ekologisuus ympäristöä laajemmin ymmärrettynä): esim. viivyttely ja osallistumiskuilu [eri piirit takaavat kaikentasoisen osallistumisen, joten osallistumiskuiluja ei tulisi syntyä]
- verkostoyhteiskunnan vähäosaisten tukeminen [Op/Tr 90 pyrkii tiedottamaan nettikansaa laajemmalla avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä]
- hiljaisten ja passiivisten aktivoitumisen tukeminen [Op/Tr 90 pyrkii tiedottamaan nettikansaa laajemmalla avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä]
- "nörttiyden" arvostuksen nostaminen
- vaikuttaminen myös EU-datojen avaamiseen
- ulkomaalaiset yhteyksien ja esimerkkien tuominen kohottamaan Parven toiminnan arvoa [yhteistyösuhteet muiden "avointen" ulkomaalaisten toimijoiden kanssa pyritään luomaan tarkoituksenmukaisen piirin kanssa]
- verkostoituminen Open Knowledge Foundationin kanssa [Op/Tr 9 käytännössä ja Op/Tr 1 muodollisesti]
- Open Knowledge Foundationin toimintatapaan tutustuminen
- formaali entiteetti toiminnan legitimisoimiseksi [Op/Tr 1]
- ei tavoiteohjelmaa [Op/Tr itseorganisoituu]
- ei määrättyä suuntaa [Op/Tr itseorganisoituu]
- mahdollisuus tehdä ristiriitaisia juttuja [eri piirit voivat tehdä toistensa kanssa ristiriitaisia juttuja, koska eivät ole hierarkisessa ohjaussuhteessa]
- tekemisen rajoittamattomuus [Op/Tr 90 on ihan vapaa temmellyskenttä]
- "I know it when I see it"-ajattelun noudattaminen
- kartoittaa joitain keskeisiä toimintamalleja joilla toiminnan aktiivisuutta saisi tuettua
- tutkailla SOMUS-hakemuksen prosessia ja sitä, miten tiedon kehittely sai uusia muotoja ja toiminta siirtyi mediasta toiseen tarpeen mukaan
- ideoiden jatkojalostamiseen olisi hyvä saada lisää tukea
- tietoa siitä kuka tässä saa valtaa, miten ja mitä uudenlainen vallan jakautuminen aiheuttaa esim. vapaaehtoisuusvetoiselle vastuunotolle? [eri piirien toimintaa kartoittamalla voi saada "eristettyä" tietoa vallan jakautumisesta]
- valta-asetelmajuttujen äärimmäinen haavoittuvuus parvitoiminnassa [kokeillaan toisiko piirijako tähän parannusta]
- ongelma saattaa olla se, että yksittäiselle työntekijälle jossain organisaatiossa voi olla vaikeaa osallistua toisen virallisen organisaation toimintaan työajallaan [Op/Tr 90 mahdollistaa erittäin kevyen osallistumisen]
- hallinnollisia paukkuja
- nousee taas kysymys esim. omistajuudesta ja siitä, mitä kukakin haluaa antaa Parven toimintaan, jos osallistumisen ja vastineen saamisen asteita on useita [eri piirit tuovat mahdollisuuden löytää oma osallistumisen taso ilman tiukkoja rajoja]
- riittääkö yksi yhtenäinen ydinparvi vai tuleeko olla useita ydinparvia eli kun sanotaan mitä ollaan ja mitä ei olla niin löytyykö yksi keskittymä mielipiteille vai useita? [kolme piiriä, joista uloimmat eivät omaa tarkkaa muotoa]
- kattaako formaali muodollinen entiteetti minkä osan toiminnasta eli miten paljon toiminnasta jää formaalin entiteetin sisään ja miten paljon ulkopuolelle [Op/Tr 1 kattaa vain välttämättömän osan toiminnasta ja kaikki muut uloimmille piireille]
- miten yksityiskohtaiset tavoitteet eli miten paljon parvimaisesta toiminnasta voidaan katsoa kuuluvaksi parven toimintaan ja miten paljon jää ulkopuolelle [Op/Tr 1 tarkempia tavoitteita, mutta Op/Tr:llä itsellään ei mitään tarkkoja tavoitteita]
- pyrkiikö toiminta ottamaan sisäänsä samankaltaista toimintaa vai pyrkiikö eriyttymään ne omaksi kokonaisuuksi ytimen ulkopuolelle [kaikki toiminta sopii Op/Tr:n sisälle, jossa ei ole yhtä ydintä vaan kolme itsenäistä piiriä]
- voiko olla muodollisia parvijäsenyyden muotoja (palkattu, valtaistettu, ensisijaistettu, tiedotettu, vastuullinen) ja miten nämä jäsenyyden muodot vaikuttavat avoimuuteen toiminnassa [Op/Tr eri piireissä mahdollistuu erilaiset roolit]
- Somus-Projekti floodaa wikiä [wiki ei ole ainoa paikka, vaan piireillä on omat paikkansa ja toimi-alueet kanavoivat mahdollisen floodin]
- vapaaehtoisvetoisen vastuunotto tukeminen ja edistäminen
- Epämääräisemmissä toimintamuodoissa on taas se huono puoli, ettei kukaan välttämättä voi täysin identifioitua, muttei myöskään tarvitse täysin irtisanoutua [Identifiointi ei ole pakollista ulkopiireillä, mutta voi silti osallistua haluamassaan määrin]
- Jos parvi aikoo tulevaisuudessa esim. tuottaa selvityksiä tai osallistua lakiehdotuksien kommentointiin yms., sitä toimintaa katalysoimaan olisi hyvä olla jokin toimintaan sitoutunut porukka, joka haastaa, kyselee ja tarjoaa toiminnalle alustat.
- Kun heimokoko ylittää 170, sosiaalinen stressi synnyttää riitoja, väärin ymmärrystä ja alkaa purkaa ryhmän sitoutumista ja jakaantuminen olisi luonnollinen tapa toimia. Tämä on keskeinen haaste parvimaisessa toimintatavassa. [jakaantuminen toteutuu piirijaossa]
- Organisoituminen ja luokittelu organisaatio- ja sosiaalistensuhteiden verkossa, auttaa meitä toimaan suurissa ja monimutkaisissa organisaatioissa. [luokittelua on tehty toimialue-jaolla]
- voidaan painottaa joko (1) päämäärien saavuttamista tai (2) parvimaisen rakenteen kehittelyä. Jos jompi kumpi valitaan, voi olla, että toinen ei olekaan enää mukana. [eri toimialueissa keskitytään eri asioihin]
- Mitä me tehdään? Organisaatiolla on oltava tarkoitus, muuten se hajoaa alkuinnostuksen jälkeen. [tarkoitus on avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen]
- Kuinka esim. tutkimuslaitoksen, koulun tai yrityksen työntekijä mahdollistuu parviaiseksi? [parviaisuutta/parvilaisuutta on usean tasoista, eri piireissä erilaista parviaisuutta]
- tässä vaiheessa olisi mielenkiintoista ja kannattavaa olisi luoda katsaus parven dynamiikkaan ja sisäisiin sosiaalisiin suhteisiin.
- parven osien pitää organisoitua työryhmiksi. [toimialueet vastaavat työryhmiä]
- en tällaisessa systeemissä valtaa halua, koska uskon sen vähentävän radikaalisti omia toimintamahdollisuuksiani ja sitä kautta paradoksaalisesti myös vaikutusmahdollisuuksiani. [uloimmilla piireillä ei ole valtaa paljoa]
- Jos olisi olemassa jokin Parvi, joka olisi myös yhdistys, kuka olisi tämän yhdistyksen hallituksessa, kenelle se olisi vastuussa tekemisistään, ketkä olisivat yhdistyksen jäseniä, mitä jäsenyys vaatisi ja miten jäseneksi liityttäisiin, mitä etua olisi olla jäsen tai ei-jäsen? [Op/Tr 1 on yhdistys, johon kuuluu aktiivisimmat henkilöt. Yhdistys on enemmän muodollisuus kuin varsinainen organisoitumisen ohjaaja]
- Onko tämän nyt puhutun Parven suhteen ihmisillä henkilökohtaisia agendoja? Ajatteleeko joku tätä puljua esim. mahdollisena työllistymiskohteena tai uran kehitysvälineenä? Vai ovatko kaikki pyyteettömästi nostamassa avointa Suomea maailmankartalle?
- Voisiko mallia ottaa muista radikaaleista liikkeistä, joissa tiedottaminen usein ulkoistetaan erilliselle toimijalle, jotta toimijat voivat pysyä anonyymeinä ja organisaatio mahdollisimman hajautettuna? Voisiko tuota käyttää analogiana siten, että olisi täysin ulkopuolinen formaali taho, jonka ainoa tehtävä olisi liikuttaa rahaa (so. ottaa sitä vastaan ja laittaa sitä eteenpäin). Tämän tahon toimijat eivät saisi mitenkään muuten vaikuttaa tai osallistua Parven toimintaan (ja siten esim. rahoittaa itseään). [tämä mahdollistuu piirijaolla]
- pitää olla organisoitu yhteisö, joka tukee parvia, koska mitenkään muuten emme voi systemaattisesti tukea parvimaista toimintaa.
- Parvia ei tarvitse suojella jäsenten valtaistumiselta, erikoistumiselta, erikoiskohtelulta, koska parvien automaattinen "itsesäätelymekanismi" jalostaa parven organisoidummaksi ryhmämuodoksi tällaisessa tilanteessa. [piirijako kuvaa tätä itsesäätelymekanismia, joka "siirtelee" toimijoita eri piireihin]
- On hyvä miettiä, mille tasolla parvimuodostelmat asettavat tavoitteensa.
- Raja kulkee tiedonkeruu / jakotalouden ja rahatalouden rajapinnassa. Heti, kun systeemissä liikutellaan rahaa, on organisoituminen välttämätöntä. [Op/Tr hanskaa rahan liikuttamisen]
- Kuinka määrittelemme juridiset suhteet, minkälaisia suhteita lainsäädäntö velvoittaa, päätöksenteon, netti-infran käytön ja nimen/brändinkäyttöoikeudet? [vain Op/Tr 1:llä on juridista muotoa, muut piirit ovat epämuodollisia]
- Miten parven älyä/toimintamallia voisi kiteyttää (tieto)yhteiskuntapolitiikaksi? Miten hallintoparvi, kansalaisparvi ja elinkeinoelämänparvi voisi elää kehittyvässä vuorovaikutuksessa? [Toimialueet muodostavat eri alueiden parvia]
- Tarvitseeko parven toteuttaa mitään?
Parvea identivioivat "luonnehdinnat"
koottu em. qaiku-keskustelusta suoraan sitaattina tai muokattuna
- Kansallisesti ja kansainvälisesti verkostoitunut "kumppanuus tai osallistumisyhteiskunnan" ajatus- ja toimintahautomo. Se pyrkii edistämään onnellisen, toimivan ja hyvinvoivan verkostoituneen informaatioyhteiskunnan syntymistä.
- Parvi on (ensisijaisesti) ihmisten - ei organisaatioiden - välinen yhteenliittymä
- Viime kädessähän Parvi = formaali entiteetti on kyse vain siitä, että suomalaisyhteiskunta vaatii formaalisuutta toimiakseen. Jos esm EFFi olisi harrastajayhteisö, niin ei tulisi esm lakialoitteita järin kommentoivaksi etc. (sic)
- Parvi on hyvä nimi.
- Parvi ei olisi de facto alkuperäinen Tutkimusparvi vaan pikemminkin kantaaottava formaali muoto ehkä jossain Demoksen ja Piraattipuolueen välimaastossa.
- Parvi ei nytkään ole yhtä avoin kaikille ja kaikelle. Sillä on toimintahistoriansa, nimensä ja osallistujiensa kautta jonkinlainen implisiittinen - eli julkilausumaton - rajauksensa.
- En koe Parven toiminnan kytkemistä piraatti-sanaan innostavana, vaikka joiltakin osin yhteistä arvopohjaa ja avointa toimintakulttuuria varmasti löytyykin.
- lähtisin määrittelemään toimintaa kumppanuus- ja osallistumisyhteiskunnan edistämisestä käsin. Sekä muutoksen mahdollisuuksiin, että uusiin ongelmiin tarttuen.
- tässä visiossa Parvi olisi siis jonkinlainen kaikille avoin think tank, joka siis voisi ottaa rahaa ja esim. palkata sillä ihmisiä tai yhteisöjä tekemään jotain?
- teillä olisi nyt erinomainen mahdollisuus tietoisesti ottaa käyttöön sekä ihmisen luonnollisen organisoitumisen elementit, mutta samaan aikaan hyödyntää parvi- ja laumamaisia ominaisuuksia yhdistäen toimintaryhmät ja avoimuus, ja luoda näin tehokas tapa toimia.
- parvella ei pitäisi olla keskusta
- yhdistyksen tai firman perustaminen Parveen on ihan ok. Mutta näiden ei pitäisi omistaa Parven nimeä tai ohjata toimintaa...parempi olisi, että Parvea saisi kuka tahansa käyttää (tietysti voidaan pohtia jotain moraalisia määritelmiä, jotka täytyy täyttää) ja jos haluaa perustaa yhdistyksiä tai lahkoja niin se on sallittua.
- formaalin osan pitäisi olla pieni ja rooliltaan parvitoiminnan mahdollistamiseen keskittyvä. Sekä toimia eräänlaisena kansantajuisena julkisivuna
- Jos ajatellaan ihan parvea, niin parvi on eräiden eläinten tapa piiloutua massaan. Parven näennäisen sulavat liikkeet perustuvat vain lähimpien yksilöiden liikkeisiin reagointiin.
- Parvianekdootti: Apassit olivat avoin, johtajaton väljä ryhmä, joka tämän keskuksettomuutensa takia kykeni tappelemaan esim. espanjalaisia valloittajia vastaan äärimmäisen hyvin ja pitkään. Ei esimerkiksi ollut ketään, jonka tappamalla apassien yhteiskuntajärjestelmä olisi romahtanut (vrt. esim. asteekit, jotka romahtivat yhdellä pään katkaisulla). Mutta sitten jossain vaiheessa historiaa apassien ns. hengellisille johtajille (joilla sitä ennen oli ollut vain "asiantuntijavaltaa" ryhmissä) annettiin lehmiä, jolloin heidän valta-asemansa muuttui ja tämä romahdutti koko kulttuurijärjestelmän.
- Avoimuus ei ole ihmisen luonnollinen toimintamalli. Eikä salailu.
- Brunsin produsagea mukaillen jokainen osallistuja voi kohottaa tai laskea aktiivisuutensa tasoa riippuen sen hetkisistä resursseista ja suunnata itse toimintaa kohti keskustaa tai sen rajapintoja.
- parven ei välttämättä tarvitse olla organisaatio
- onko nykyinenkään parvi enää parvi
- kuka tahansa saisi perustaa oman keskuksen tai solmukohdan tai miksi sitä nyt halutaan kutsua
- Jos Parvea ajatellaan näin, se olisi enemmän avoimuutta mahdollistava ja tehostava metodi, ei organisaatio
- Parvi on jatkuvassa liikkuvassa tilassa ja "tuuliolosuhteet" tai "saaliskohteet" määräävät osittain dynaamista järjestystä.
- näen Parven keskeisenä päämääränä parvimaisen toiminnan kehittämisen, tukemisen, levittämisen ja skaalaamisen (ei aina parveilun nimellä)
- Parvimainen toiminta on meidän luomamme organisatorinen innovaatio - joita muuten on helv vaikea tehdä. Koitetaan olla hukkaamatta sitä ja samanaikaisesti lisätä sen vaikuttavuutta.
- Pidän parvimaista itseorganisoitumista, avointa tietoa, osallistumista, ymmärrystä ja päätöksenteon avoimuutta keskeisinä keinoina tehdä parempia päätöksiä ja ratkaista yksittäisiä ihmisiä ja valtiota isommiksi kasvaneita monimutkaisia hahmottomia ongelmia, kuten ilmastonmuutosta - tai Suomen lamaa.
- Parvi tuo minulle nykyään aina mieleen myös flash-animaation, jossa yhden elementin liikuttelu saa kaikki muutkin verkon solmut (päänupit) tekemään yksilöllisiä säestäviä liikkeitä.
- Minun nähdäkseni "Parvi" ei ole paras mahdollinen toimintatapa, mutta parvimaisia piirteitä voidaan tuoda ihmisen luonnolliseen organisaatiotapaan, jos siihen määrätietoisesti pyritään.
- Parvimaisen toimintatavan säilyttäminen voi edellyttää epäparvimaisia toimintatapoja, jonkinlaista avoimuus-hallitusta, joka katsoo että parvessa mukana olevat toimintaryhmät pyrkivät siihen avoimuuteen mikä on tavoitteena.
- Oletteko koskaan nähneet parvessa ketään, joka ei olisi siinä mukana? Ette, koska parvi ovat vain ne - toinen asia on keitä ne kulloinkin ovat.
- Omasta puolestani Parvessa saavat kaiken vallan ne, jotka eivät saa riittävästi kotona.
- pyrimme Suomessa tukemaan parveutumista ja/tai se voi olla Parvi joka pyrkii johonkin päämäärään
- Parvet eivät suunnittele/kehitä/organisoi itseään
- Tutkimusparvi on tullut nyt vaiheeseen, jolloin me lakkaamme olemasta parvi ja me alamme organisaatioiksi jotka tukevat parveilua ja yleishyödyllistä parvimaista toimintaa erilaisin tavoin.
- Holoptisessa toiminnassa toisiaan etäisesti seuraavat ihmiset tai ryhmät voivat hetkellisesti löytää yhteisen toiminnan kohteen tai tavoitteen, jonka ympärille muodostuu yhteistoimintaa rajoitetuksi ajaksi
- unelma yhteiskunta ja sen politiikan tekijät pitää saada kohtamaan todellisuus(practice), top down malli ei toimi, rahoita pieniä hankkeita perustuen vertaisverkkojen 'tuomioon' , pura rahan ja päätöksenteko vallan välinen yhteys, hyvän ja voiton tekeminen yhdessä on must jotta homma kantaa, serenpideetiä pitää vaalia myös koulutusjärjestelmässä (ei vain pisaa), diversitettiä peliin,virkamies asenne sivuun ja intohimoisten ihmisten vetää, hallitse kaaos ja järjestys tasapainottelu
- Vapaa ja riippumaton keskustelu ja asioiden kehittely on nimittäin mielestäni parven parasta antia, eikä siihen tarvita organisaatioita saati rahoitusta.
- Pitäisikö Parven olla ideakirpputori, johon jokainen satunnainen kiinnostunut voisi tulla tarkistamaan omien ajatustensa markkina-arvon- siis jos sattuu huvittamaan - vai jotain solidimpaa?
- parveilu on jotain semmoista jota pitää vaalia ja tukea, mutta sitä ei saa mennä kahlitsemaan eikä suunnittelemaan. Ehkä analogiaksi kävisi jokin kasvi tai puu, sitä pitää kastella ja suojella liialta auringolta ja hallalta. Sitä ei voi kuitenkaan hallita, ohjata tai muuttaa, koska silloin se kärsii tai kuolee.
- nimenomaan vapaus on tärkeää, sillä mikä tahansa kynnys osallistua on liian korkea
- parviorganisaation ainakin pitäisi olla niin kuuluisa, että satunnaiset parvet osaisivat tulla neuvoa kysymään tai ylipäänsä törmätä siihen
- Tutkimusparven annetaan kehittyä itsestään
- pitää ajatella niin, että aina kun suunnitellemme omaa toimintaamme niin se ei saa rajoittaa muiden parveilua eli parveilun pitää olla vapaa säännöistä, rajoitteista, ehdoista, toimintamalleista jne
Ehdotus toimintamalliksi 06/09
Yhteisparvet (Community swarms)


